Ke 20.7. Viimeinen aamu New Yorkissa ja kohti Waynesvilleä!

Viimeinen aamu suuressa ja upeassa New Yorkissa. Heräsimme reippaina (osa ei niin reippaina) viimeiseen lomapäivään. Aamu alkoi hyvällä aamupalalla, jonka jälkeen alkoi vimmattu pakkaaminen. Laukut jätettiin hotellille ja jo puolen kymmenen aikaa lähdimme metrolla kohti Brooklyn Bridgeä.

Sinne päästyämme Manhattan sykähdytti taas uudesta näkökulmasta. Muutenkin olemme vain hämmästelleet korkeita rakennuksia, jotka ovat meille aivan uusi kokemus. Valokuvaamisen ja hämmästelyn jälkeen hyvästelimme henkeäsalpaavan Manhattanin. New York oli ainutlaatuinen kokemus ja oli mahtava kokea se rakkaiden ystävien kanssa.

Sitten katse oli kumminkin kohdistettava kohti festareita. Haimme laukut hotellilta. Osa juoksi pikapikaa Subwayhin hakemaan ruokaa, jossa seisoskelimme hyvän tovin kahden työntekijän rauhallisen toiminnan takia. Naureskelimmekin että Julian (joka on myös Subwayssa töissä) olisi pitänyt ottaa ohjat käsiinsä.

Sillä aikaa kun toiset jonottivat ruokaa, toiset hakivat laukkuja ja sitten alkoi kamala säätäminen. Autoja oli liian vähän ja laukkumme ei meinannut mahtua niihin. Onneksi kohta saapui lisäauto joka pelasti tilanteen. Matkamme sujui tällä kertaa turvallisemmin kuin hotellille mentäessä. Saavuimme lentokentälle haikein mielin New Yorkista lähtemisen vuoksi.

Lentokentällä koitimme tehdä chekkauksen, jossa kuitenkin ilmeni pienoinen ongelma. Itsepalvelupisteet eivät löytäneet varaustamme ja säädön jälkeen päädyimme vanhaan malliin jonottamaan tiskille chekkausta. Vihdoin ja viimein pääsimme lentokoneeseen ja matka Waynesvilleen saattoi alkaa.

Tytöt kävivät Starbucksissa

Lento sujui hyvin ja kaikki laukkumme pääsivät myös perille. Lentokentällä Suomenliput liehuivat, kun Salla ja Emmi olivat meitä vastassa, jotka olivat tulleet suoraan suomesta. Hetken päästä saapuivat myös omat oppaamme John Michael ja Tara. Tämän jälkeen odotimme ranskan ryhmää, joka matkustaisi samalla bussilla kanssamme. Kun he saapuivat, meille selvisi, että heidän matkalaukkunsa olivat kadoksissa. Odotimme ja odotimme kun ranskalaiset selvittivät matkalaukkujensa kohtaloa. Sillä aikaa viihdytimme itseämme laulamalla kaikenlaisia hölmöjä lauluja ja hassuttelemalla muutenkin. Vedet silmissä sai kyllä nauraa.

Vihdoinkin pääsimme bussiin sisälle. Saimme kuulla että ranskalaisten laukut eivät löytyneet ja he joutuivat lähtemään ilman niitä. Bussissa jouduimme odottelemaan vielä yhtä meksikolaista poikaa. Sitten pääsimme liikkeelle ja matka sujuikin monen osalta ihan vain nukkuessa.

Waynesvilleen saapuessamme meitä oli vastassa ihana ihmisjoukko, jotka taputtivat ja kiljuivat tullessamme. He olivat myös tehneet tervetuloa-kyltin suomeksi. Meillä on kaksi luokkaa. Toisessa nukkuu pojat ja toisessa tytöt. Kerrossängyt olivat positiivinen yllätys ja muutenkin luokka oli koristeltu meitä varten. Sitten oli vuorossa iltapala, pikainen suihku ja rip rap nukkumaan. Päivä päättyi myöhään yöllä.

Skyttä & Rehulat kuittaa.

Tiistain touhut!

Tiistai 18.7.2016 jenkkilä

Maanantaina repäistiin kevyt 15 tunnin päivä kaupungilla, ja tiistaina oli tarkoitus tehdä toinen samanmoinen. Suunniteltu päiväohjelma pitää sisällään käynnin luonnonhistoriallisessa museossa, Central Parkissa, musikaalissa sekä Emire State Buldingissa. Voi kuulostaa täydeltä, mutta onneksi nuorisoseuralaiset jaksavat!

 

Herätys tuttuun tapaan 7.30, kuin töihin lähtisi, ja aamupalan jälkeen otettiin metro kohti museettia. Museon sisäänkäynti sijaitsi näppärästi suoraan metroasemalla joten ei tarvinnut sen kummempaa vaellusta harrastaa. Museon sisäänpääsymaksu oli niinkin erikoinen kuin ”maksa miltä tuntuu” (toki suositeltu oli 22 dollaria/naama).

Museossa riittikin hämmästeltävää. Viisi kerrosta Avaraa Luontoa, joten aikaa siinä meni. Ehkä mieleenpainuvin asia oli dinosaurukset, koska niitä ei oikein Suomen museoissa ole. Muuten meininki oli hyvinkin tuttua juuri Avarasta Luonnosta, joten vanhan kertausta se oli. Hieno paikka!

Museossa sitten vierähti tunti jos toinenkin. Olikin siis ruoan aika. Google Maps on siitä hieno sovellus, että syöttämällä hakusanan ”ruokapaikat lähellä sitä ja sitä” löytyy kyseisen alueen nakkiputkat esiteltynä. Eli hae, lue, valitse ja eikun menoksi. Vielä hienompaa oli, kun tämän kaiken sai tehtyä museon WiFissä. Ah nykyaikaa!

Museo sijaitsee Central Parkin länsisivulla. Ensimmäinen ruoanetsintäryhmä lähti kohti Upper West Sidea, joka on sitten museosta korttelin verran länteen. Siitä sitten kukin valitsi nakkiputkansa kadun varrelta ja eikun syömään. On se helppoa.

Kun 26 henkilöä ruokailee kahdessa erässä porrastetusti, niin siinä menee aikaa. Sitä meni nimittäin sen verran, että suunniteltu Central Parkin kierros jäi nyt tekemättä. Metromatka hotellille ja takaisin sisältäen vaatteiden vaihdot musikaalia varten ottaa arviodusti sen 2,5-3 tuntia, joten ruoan jälkeen otettiin suunta kohti hotellia. Oli siis vuorossa MUSIKAAAAALIIII!!!

Päätimme vaihtaa perinteistä metrolinjaamme toiseen, jotta matka taittuisi hieman joutuisammin. NY:n metroasemat ovat ilmoituskylttiensä kanssa hieman epäselviä, joten kylttejä joutui hieman tapaamaan. Lassi sitten tapaili liiankin kanssa ja tiedusteluretken venähtäessä hän ei kerennytkään valitsemamme metron kyytiin. Hauskin juttu oli se, kun kukaan ei edes asiaa huomannut, kunnes Merja sai tekstiviestin Lassilta että matkasta jäätiin. No, iso poika kun on, eipä siinä ollut sen kummempaa kuin seuraavaan metukkaan vaan kyytiin ja pääjoukon perään.

Niin, ne musikaalit. Oltiin valittu erinäisten selvitystöiden jälkeen näytöksiksi Kurjat, Finding Neverland ja Chicago. Merjan porukalla meinasi mennä tiukalle ehtiä Kurjat-näytökseen (olipa sekin yllätys), mutta hyvin sitten päästiin. Uusi metrolinja tuotti hankaluuksia karttamestari-Jussille, mutta assistenttinsa Rasmuksen avulla joukkio saavutti kuin saavuttikin kohteensa ajoissa ja tukka putkella autojen välissä pukkelehtien sitä ehdittiin!

Musikaali-homma on kyllä kokemisen arvoinen juttu New Yorkissa. Oikeastaan ihan sama mitä teosta menee katsomaan, niin yleissivistys ja kokemus on taattu. Näyttämötaide on näyttämötaidetta, ja ammattilaisten työskentelyä on hieno seurata. Itse teatteritkin uhkuvat glamouria, taidetta ja jotain hienompaa kuin mitä ajatella saattaakaan. Esimerkiksi Kurjat-teosta seuratessa kolme tuntia meni hyvinkin rattoisasti taiteesta nauttien, ja näytöksen päättyessä piti hetken aikaa kerätä itseään taas takaisin todellisuuteen.

Ja olipa se todellisuus mihin palattiin. Kello oli noin 22.00 kun musikaalit päättyivät itse kullakin, ja kokoonnuimme Times Squarelle. Oli kuin olisi ollut päivä, sen verran kirkkaasti bilboardien valot valaisivat paikkaa. Ja väkeä oli. Paljon. Toisin sanoen perustiistai New Yorkissa. Oli kuitenkin jännä huomata, että vaikka oli myöhä ja väkeä kaduilla tungokseen asti, niin tietty kaaottisuus, johon on esimerkiksi törmännyt Perun Limassa tai Mexicó Cityssä, loisti poissaolollaan. Torvet eivät soineet, katukauppiaat eivät huutaneet ostamaan tuotteitaan eikä katujen äänten kakofoniasta ollut tietoakaan. Siinä väki ja autot virtasivat eteen ja taakse ja meininki oli jopa rauhallista.

Näkymää Times Squarelta etelään

Musikaalien jälkeen kokoonnuimme  "punaisilla rappusilla" Times Squaren päässä

Ruoka-asiat hoidettuamme, kuka nakkiputkassa ja kuka Times Squaren mäkkärissä, lähdimme kohti Empire State Buildingia. Fiilis oli toiveikas, oli yö ja kaikkea. Maisemat ja meininki olisi varmasti hienoa.

Ajoitimme siis käynnin ESB:ssä yöhön, jotta jonoa ei olisi niin paljon. Ja eikä siellä ollut. Saimme aika mukavasti vain kävellä sisään ja hisseille, josta sitten hissillä huipulle.

ESB:ssä oli sellainen hauska juttu, että missään ei oikein ollut viittoja että ”menkää tuonne”, niin kuin Suomessa olisi, vaan viininpunaisiin univormuihin sonnustautuneet portieerit olivat joka kulmassa neuvomassa suuntaa ja toiminta-ohjeita (joita olisi esimerkiksi seisominen seinän vieressä).

No, sitten niitä maisemia katsomaan! Ylätasanteella, 86. Kerroksessa, maisemat ja meininki oli juuri sellaisia kuin sitä oli ajatellutkin. Tasanteella oli rauhallista, kaikki pääsivät kaiteen viereen ottamaan kuvat ja katselemaan maisemia (kunhan vähän jaksoi odottaa), eikä mitään kaaottista sekoilua ollut havaittavissa. Oli kyllä jotenkin seesteinen fiilis vain nauttia ja ihmetellä New Yorkia. Tunnistaa rakennuksia, katsoa Manskun (Manhattanin) ruutukaavaa samasta perspektiivistä kuin kartasta ja imeä itseensä paikan tunnelmaa. Oli hienoa!!

ESB:ltä alas tultaessa kello olikin sitten jotain 00.00 ja oli aika lähteä kohti Hotellia. Matkahan taas kesti sen 45 min, joten kotona oltiin sitten lähempänä yhtä tms. Keskiviikkona matka jatkuu kohti Charlottea ja Waynesvilleä, mutta aamupäivä pyhitetään vielä Brooklyn Bridgelle! Eli seuraavassa julkaisussa on vuorossa kamojen pakkaus, viimeiset meiningit New Yorkista sekä matka Charlotten kautta Waynesvilleen!

- Jussi

Ma 18.7. - Tanhuturistit Manhattanilla

Maanantaiaamu valkeni monelle Kirjavalle ja Kimuranttilaiselle jo kukonlaulun aikaan. Osalla rytmi kääntyi Amerikan malliin helpommin, toisilla hieman vaikeammin. Kaikki olivat kuitenkin innokkaina viimeistään klo 7 aamupalalla nauttimassa bageleista, vohveleista, jogurtista, muroista, pekonista ja munakokkelista. Tätä maittavaa jenkkityylistä aamiaista nautimmekin seuraavat kaksi aamua.

Aamupalan jälkeen huone 203 (eli myö) kävimme tutustumassa yhdeksännen kerroksen poikien huoneen näköaloihin. Hieman oli eroa seitsämän kerroksen välillä. Poikien huoneen ikkunasta siinti Manhattan pilvenpiirtäjineen, kun taas meidän ikkunasta voi tuijottaa kaupan seinää. Yritimme poikien kanssa vaihtokauppaa, mutta he eivät ainakaan vielä ole suostuneet.

Pikaisen palaverin jälkeen lähdimme porukalla tutustumaan kaupunkiin paremmin. Ensimmäisenä tehtävänä oli hankkia metrokortit, mistä selvisimme kunnialla.  Metrolla suhautimme Cortlandt St:n asemalle, joka sijaitsi Ground Zeron lähellä. Suuntasimme One World Observatoryyn, joka sijaitsee siis One World Trade Centerissä. Matka pilvenpiirtäjän huipulle taitettiin hissillä, ja sadanteen kerrokseen nouseminen kesti vain minuutin. Huipulla avautuivat henkeäsalpaavat maisemat, jotka saivat osan meistäkin valuttamaan muutaman kyyneleen. Valokuvasimme kovasti älypuhelimien muistia säästämättä.

Kun kaikki olivat saaneet sata maisemakuvaa ja yhtä monta kaverikuvaa ja selfietä ja yhteiskuvatkin oli otettu, laskeuduimme alas torneista ja siirryimme tarkastelemaan lähemmin WTC-tornien tilalle rakennettuja muistomerkkejä ” Reflecting absence”. Tämä kokemus oli vaikuttava. Muistomerkkeihin oli kirjattu jokaisen 9/11 -iskuissa menehtyneen nimi, ja joidenkin nimien kohdalle oli tuotu yksittäinen valkoinen ruusu.  Tiedusteltaessamme miksi kukkia on siellä täällä, saimme vastaukseksi, että tänään olisi kyseisen henkilön syntymäpäivä.

Aamupäivä jatkui seuraavaksi tutustumalla viereiseen Century 21 –tavarataloon, jossa myytiin merkkivaatteita ja -asusteita roimalla alennuksella. Tehokasta shoppailuaikaa annettiin tunnin verran. Osa teki siinä ajassa löytöjä ja toiset puolestaan keskittyivät kahviloiden ja pikaruokaloiden antimiin.

Tämä olikin pientä esimakua ennen siirtymistämme ikoniselle Times Squarelle. Valo –ja videokuvaa otettiin taas sydämemme kyllyydestä ennen kuin siirryimme syömään –  Kimurantti Hard Rock Cafén patojen äärelle ja Kirjavat kunnon purilaisille. Times Square valotauluineen, kauppoineen ja ihmisineen sai meidät huokailemaan.

Syömisen jälkeen aloitettiin vimmattu musikaalilippujen metsästys. Olimme jo ennen reissua tehneet päätöksen, että haluamme mennä katsomaan Broadway-musikaaleja, mikäli saamme kohtuuhintaisia lippuja tänne saavuttuamme. Kävimme yhteensä viidessä teatterissa tekemässä hintavertailuja, jonka jälkeen jokainen teki ratkaisunsa. Voimme paljastaa, että tiistai-iltana porukkamme jakautuu kolmeen ryhmään ja menemme katsomaan musikaaleja Finding Neverland, Chicago ja Les Miserables! Hienoa, että tämä saatiin järjestymään :)

Päivä oli ollut shoppailuun saakka hyvin lämmin ja hiostava, mutta lippujen oston jälkeen säätila muuttui hetkellisesti rankkasateeksi. Times Squarella shoppailtiin tämän vuoksi hieman pidempään, sillä samalla pidettiin myös sateensuojaa.

Sateen jo hiljalleen lakatessa siirryimme metrolla Chelsea Marketille. Kävimme katsomassa marketin lävitse, mutta päädyimme sitä vastapäätä sijaitsevaan Starbucksiin. Jussin mielestä ”hötöntötterö-kahvit” juotuamme lähdimme kävelemään keskellä Manhattania sijaitsevaan High Line –puistoon, joka on rakennettu selkeästi maanpinnan yläpuolella sijainneen vanhan rautatien päälle. High Linella oli täysin erilainen tunnelma verrattuna hektiseen Time Squareen. Puisto oli täynnä erilaisia kasveja ja puita, siellä oli hiljainen ja rauhallinen tunnelma, ja se tarjosi uudenlaisen perspektiivin kaupungin kokemiselle ja näkemiselle.

Chelsea Marketin valoloistoa

High Line

Päivän taittuessa illaksi jatkoimme metrolla kohti Manhattanin eteläkärkeä. Päivän viimeinen etappimme suuntasi sieltä Staten Islandia kohti menevälle lautalle. Lyhyen kävelymatkan aikana ohitimme Absolutely Fabulous-elokuvan ensi-iltanäytöksen ja näimme punaisella matolla itse päätähti Joanna Lumleyn, sekä joukon faneja, paparazzeja, kameramiehiä ja drag queenejä!

Staten Island ei varsinaisesti ollut lauttamatkamme pääkohde vaan matkan varrella sijaitseva Vapaudenpatsas. Lauttamatka kesti noin puoli tuntia ja pääsimme kuvaamaan maamerkkiä mennessä ilta-auringon laskiessa. Pysähdyksemme saarella oli lyhyt, jonka aikana aurinko oli kokonaan laskenut ja Manhattanin valot olivat syttyneet. Takaisin päin tultaessa ihastelimme häkellyttävän upeaa maisemaa, sekä huikeita salamia, jotka horisontissa riehuva ukkosrintama räiski taivaalle.  Lautalta suuntasimmekin suoraan metrolle, metrolta hotelliin, ja suihkun kautta sänkyyn. Nahkeus oli huipussaan päivän hikoilun jälkeen!

Päivä oli antoisa ja tapahtumarikas, ja aikaerorasituksesta huolimatta porukka jaksoi hyvin marhata pitkin New York Cityn katuja iltamyöhälle asti. Sitten olikin syytä pistää pää tyynyyn ja kerätä voimia tiistaita varten, sillä sama hulvaton turistimeininki jatkuu silloinkin :)

Päivän tekstin teille tarjoili Huone 203, eli Asta, Laura ja Sonja

Su 17.7. Lähtöpäivä

Tuntui niin hurjalta, että lähtöpäivä oli vihdoin käsillä yli vuoden odottamisen jälkeen! Ylipapitar oli suuressa viisaudessaan päättänyt pitää lauantain meille vapaapäivänä pakkaamista varten, mutta silti osalla taisi pakkailut venähtää perinteisesti lähtöä edeltävälle yölle, ja reissuun lähdettiinkin hyvin eripituisin yöunin. Lähtö oli tuttuun tapaan matkakeskuksella, jossa meillä oli ennenkuultua suurempi saattajajoukko meitä matkaan lähettämässä. Matkalaukkujen määrä oli uskomaton, mutta kaikki saatiin kuin saatiinkin pakattua bussimme perässä matkanneeseen peräkärriin, ja niin oltiin valmiina lähtöön. Vielä viimeiset yhteiskuvat ja halit saattajille (Kirjavilla oli saattajien puolesta vähän hiljaisempaa..) ja sitten jo kiivettiin bussiin perhosten lepattaessa mahassa. Kyllä taisi muutamalla saattajalla silmännurkat kostua, kun todettiin että elokuussa nähdään!

Hyvässä seurassa matka sujui joutuisasti, ja lappeenrantajoukko piti tiiviisti viestiyhteyttä myös ulkkareihin. Pukarossa pidettiin pieni kahvitauko, ja pian oltiin perillä lentokentällä. Kentällä kohdattiin koko matkajoukon kanssa. Jos joku vielä kotona tuuletti kevyttä matkalaukkua, niin viimeistään Merjan jakaessa ennätyksellistä viemisten määrää meidän kaikkien matkalaukkuihin alkoi kilorajat jännittää itse kutakin! Saimme kuitenkin tasattua laukut sallittuihin painorajoihin, ja sitten lähdettiin tsekkaamaan laukut ruumaan. Turvatarkastuksen läpi, kansainväliseltä puolelta passitarkastuksiin ja hups - kohta oltiin portilla katsomassa miten ruudulla komeili matkakohteemme - New York!

Lentokoneeseen asteli positiivisen jännityksen ja onnellisen odotuksen vallassa oleva joukko. Istumapaikkoja ei onneksi tarvinnut etukäteen panikoida, kiitos luottomatkanjärjestäjämme Pirjon, joka oli meidät ennakkoon paikoittanut vierekkäin ja peräkkäin istumaan, tanhuryhmälle sopivasti parijonoon siis. Selkeästi meille sopii nää pitkät mannertenväliset lennot: isossa koneessa kyyti oli ihanan tasaista ja sujuvaa, ruoka oli hyvää, ja viihdykettä löytyi, kelle elokuvien ja sarjojen, kelle silmälappujen alla omien ohjelmien muodossa. Viidakkokirja taisi pyöriä puolen ryhmän ruuduilla. Pilvinen sää vaikeutti maisemien katsomista, mutta saimme silti ihailla pilkahduksia Islannin jäätiköistä ja Grönlannin kohdalla pilvipeitteen läpi pilkottavia vuorenhuippuja. 8h 40min matka tuntui hujahtavan ennätyksellisen nopeasti!

Laskeutuessa lähestyvän New Yorkin metropolin ihaileminen ilmasta käsin alkoi konkretisoida, mihin ollaan lentämässä baseball-stadionien, ruutukaavakatujen ja säntillisten asuinalueiden vilistäessä alla. Laskeutuminen sujui pehmeästi, jonka jälkeen kone rullaili pitkät pätkät kiitoratoja pitkin, mm. yhden moottoritien yli, ennen saapumistamme JFK:n lentokentälle. Kentällä meitä vastassa oli tullitarkastus, jossa kyseltiin yhdeltä matkan tarkoitusta, toiselta huumeiden käytöstä, ja kaikilta otettiin jokaisen sormen sormenjäljet ja kasvokuva talteen ennen maahan päästämistä. Saatiin kaikki matkatavarat ilman ongelmia, ja lähdettiin selvittämään kyytiä hotelliimme Brooklyniin. Meno oli hieman kaoottinen kun myö kaikki laukkuinemme lähdettiin järjestäytymään takseihin, mutta kaikki sujui kuitenkin hyvin, ja pääsimme (hieman laukut sylissä ja tiiviissä tunnelmissa) tilatakseilla hotellille. Reilun puolen tunnin matkalla ehdimme nähdä monenlaisia asuinalueita, ja joistakin lähiöistä tuli ihan muiden maiden reissut mieleen, mutta näky punaisesta vesipostista suihkuavassa vedessä leikkivistä lapsista oli kyllä perinteisen idyllisen amerikkalainen. Saatiin jo pienet ensivilkaisut myös Manhattanin suuntaan!

Hotellimme oli siisti ja meidät vastaanotettiin hyvin. Säädimme vielä pikkuisen huonejaoissa, ja sen jälkeen lähdimme etsimään lähialueelta iltapalaa, jota meille tarjosivat KFC, Subway ja Dunkin' Donuts. Kirjavat kävivät vielä pikkuisen kävelemässä lähialueella Kimurantin lähdettyä jo hotellille nukkumaan. Yritimme vielä etsiä hyvää näkymää rannalle, sillä katujen välistä näkyi jo ensimmäinen silmäys Vapaudenpatsaaseen, mutta rannassa oli teollisuusaluetta näköalan tiellä, joten tyydyimme kiepahtamaan lähikaupan kautta hotellille nukkumaan. Illan viimeiset kukkujat olivat Suvi ja Merja, jotka vielä suunnittelivat New York-ohjelmaa ja selvittivät kulkuyhteyksiä valmiiksi aamua varten. Nukkumaan käytiin väsynein mutta odottavin tunnelmin, suunnitteilla oli aika huikeita nähtävyyksiä seuraavien päivien varalle...

Ensimmäisen päivän kirjaili teille Suvi ja Merja

KimuranttiKirjavat matkalla Amerikkaan!

KimuranttiKirjavat aloittaa sunnuntaiaamuna matkan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, josta lennämme Yhdysvaltoihin esiintymään kansainväliselle Folkmoot USA 2016 -festivaalille. Matka tosin alkaa tutustumalla turisteina New Yorkiin, jonka jälkeen siirrymme kohti Pohjois-Carolinaa ja Waynesvilleä.

Päivitämme reissusta kuulumisia tänne blogiin. Tervetuloa seuraamaan matkaamme!

Dia de los Muertos

Aamupalan jälkeen Merja ja Salla selvittivät meille aikataulut sekä kuinka pääsemme käyttämään vapaan aamupäivän shoppailun merkeissä ostoskeskuksessa, jossa olimme jo aiemmin panneet merkille loistavat ostosmahdollisuudet maanantaina ollessamme keikalla. Oltiin kaikki muut into pinkeinä lähössä sinne shoppailemaan, mutta Ilkka, Raisa ja Petrus päättivät passata ja kävivät hostellin lähi-mercadolla tuliaisia etsiskelemässä, sillä aikaa kun muut shoppailivat sisätiloissa. Ostoskeskuksen nimi on Palacio del Hierro, ja saimme selville, että pääsemme kätevimmin sinne metrobussilla, joka oli veikeä uusi tuttavuus. Saavuimme noin neljänkymmenen minuutin matkan jälkeen perille, ja pienen etsiskelyn jälkeen olimme sisällä kauppakeskuksessa – parin tunnin raivoshoppailu voi alkaa! Tyttöjen marssitahti oli sangen määrätietoinen (etenkin Sonja ja Merja), ja koko porukan suosikkikaupaksi muodostui Forever 21, jota kyllä tyhjennettiin huolella :) Osa söi ostarilla erinäisissä pikaruokaloissa, osa pastaravintolassa ja osa jätti koko lounaan oottelee oman kotikadun mukaanotettua Tacontentaa maksimoidakseen shoppailuajan (lue: Sonja ja Merja). Kotimatkalle lähettiin taas metrobussilla, mutta jouduttiin kulkemaan eri busseissa kun Suvi, Lassi ja Jussi eivät enää mahtuneet ovista sisäpuolelle, niin täynnä se oli! Onneksi ja lohdutukseksi toisessa bussissa oli väljempää, ja istumaankin pääsi hetki kun astui bussiin sisään. Muuten kotimatka sujui kommelluksitta.

Kassit esiin!

Kauppakeskuksessa viimehetkellä ennen kotimatkaa Asta sai puhuttua kaikki tytöt hankkimaan tekoripset Zocalon keikkaa varten, että saataisiin meiän silmät näkyviin. Ripsiä osteltiin ostarilta ja osalla ostokset jäi kotikadun kauneusliikkeeseen. Kun astuimme ulos metrobussista, alkoi sähinä. Haettiin ruokaa ja ripsiä, letitettiin, meikattiin, vaihdettiin kansallispuvut päälle, pakattiin tarpeelliset tavarat mukaan ja liimattiin ripsiä silmiin. Matka hostellilta keikkapaikalle Zocalolle kuluikin sitten ripsiä räpsytellessä ja ihastellessa.

Zocalon bäkkärillä räpsyripset ja Lassi, joka jaksoi pienestä lämmöstä huolimatta hymyillä tyttöjen kanssa

Zocalo, Dia de los Muertosin pääkalloja

Salla ja Suvi vanhoina Mexico cityn kävijöinä olivat meille muille jo ennen reissua kertoneet, että Zocalo on todella suuri aukio, mutta sen koko hämmästytti silti. Kauniilla rakennuksilla reunustetun aukion keskellä liehui reissun toiseksi suurin Meksikon lippu ja väkeä oli kuin pipoa. Lassi arvioi aukiolla olevan noin 7000-8000 henkeä, aikamoinen yleisö. Bussilta siirryimme Zocalon bäkkärille ottamaan selfieitä ja muita poseerauskuvia. Tovin räpsittyämme aloitimme illan keikkaohjelman kellottamisen ja iloksemme osat Wiipurin Rinkelistä eivät ylittäneet annettuja minuutteja.

Väkeä ja tunnelmaa

Kostyymejä

Saimme kiertää kulkueena Zocalolla noitien, zombien ja pääkallojen keskellä. El Dia de los Muertos on selvästi iso juttu täällä maskeerauksista, puvuista ja juhlijoiden määrästä päätellen. Juhlatunnelma tuntui tarttuvan meihinkin. Kulkueen loputtua harjoittelimme hiukan lavan takana ja katsoimme muiden ryhmien esityksiä. Oman esitysvuoron tullen ei voinut muuta kuin nauttia suuresta lavasta ja todennäköisesti isoimmasta yleisöstä ikinä. Ripset räpsyivät, askeleet luistivat ja hymy sen kuin leveni, kun pääsimme tanssimaan Zocalolle. Loppukiitosten aikana Mafioson onnistui napata kuva muistoksi mahtavasta yleisömassasta.

Bändi ja mein makee tausta

Oli meitä joku katsomassa...

Keikan jälkeen

Keikalta palasimme taas hostelille, jossa tänään olikin ruuan jälkeen ohjelmassa uusien ystäväryhmien lahjominen. Muistimme Argentiinaa, Brasiliaa, Walesia ja Meksikoa lauluin, lahjoin ja halauksin. Wales lauloi meille niin kauniisti, että rinnassa resonoi. Meksikon ryhmä oli meille erityinen, sillä he olivat puristaneet koko festarin kasaan tekemällä talkoita yötä päivää tanssin lomassa. Maistatettiin meksikolaisilla salmiakkia, ilmeet olivat sangen mielenkiintoisia :)

Meksiko

Brasilia

Wales

Lopuksi tytöt päättivät palkita itsensä yksillä drinkeillä lähialueella, pojat lähti suoraan nukkumaan. Ainut paikka, jonne lauantai-illan tohinassa mahduimme sisään, oli naapuruston ”karaokebaari”, jossa tosin oli live-esiintyjä laulamassa espanjankielisiä rakkauslauluja todella kovalla volyymilla. Saatiin nauttia nachot ja drinkit hiljaa, kun ei huutamatta oltais toisiamme kuultu.

Tunnelmoidaan kynttilänvalossa

Kotiin palattua meitä ootti ikävä yllätys. Käytävässä kuivumassa olleet pyyhkeet olivat kadoneet. Selvisi, että hostellilla oli nähty jotain epämääräisiä ulkopuolisia tyyppejä, jotka olivat hassua kyllä tallentuneet Ellin kameraan (otettiin just ryhmäkuvia Walesin kanssa, kun ne tunki sisään hostelliin). Kuvien ottamisen jälkeen ylös mentäessä huomattiin pyyhkeiden puuttuminen. Ilkka oli nähnyt miesten vessassa hampaita pestessä oudon tyypin, joka seisoi toljottamassa Ilkkaa, creepyä. Myöhemmin nähtiin, kun oletettavasti samainen tyyppi heitettiin ulos. Saimme puuttuvien pyyhkeiden tilalle lainapyyhkeet hostellilta. Seuraavana päivänä pyyhkeet löytyivät miesten vessasta, kaikkea sitä.

Illan pyyhe-episodin jälkeen päästiin vihdoin pesuille ja pisuille. Sit pää tyynyyn ja aa-aa.

Suvi ja Emmi