Dia de los Muertos

Aamupalan jälkeen Merja ja Salla selvittivät meille aikataulut sekä kuinka pääsemme käyttämään vapaan aamupäivän shoppailun merkeissä ostoskeskuksessa, jossa olimme jo aiemmin panneet merkille loistavat ostosmahdollisuudet maanantaina ollessamme keikalla. Oltiin kaikki muut into pinkeinä lähössä sinne shoppailemaan, mutta Ilkka, Raisa ja Petrus päättivät passata ja kävivät hostellin lähi-mercadolla tuliaisia etsiskelemässä, sillä aikaa kun muut shoppailivat sisätiloissa. Ostoskeskuksen nimi on Palacio del Hierro, ja saimme selville, että pääsemme kätevimmin sinne metrobussilla, joka oli veikeä uusi tuttavuus. Saavuimme noin neljänkymmenen minuutin matkan jälkeen perille, ja pienen etsiskelyn jälkeen olimme sisällä kauppakeskuksessa – parin tunnin raivoshoppailu voi alkaa! Tyttöjen marssitahti oli sangen määrätietoinen (etenkin Sonja ja Merja), ja koko porukan suosikkikaupaksi muodostui Forever 21, jota kyllä tyhjennettiin huolella :) Osa söi ostarilla erinäisissä pikaruokaloissa, osa pastaravintolassa ja osa jätti koko lounaan oottelee oman kotikadun mukaanotettua Tacontentaa maksimoidakseen shoppailuajan (lue: Sonja ja Merja). Kotimatkalle lähettiin taas metrobussilla, mutta jouduttiin kulkemaan eri busseissa kun Suvi, Lassi ja Jussi eivät enää mahtuneet ovista sisäpuolelle, niin täynnä se oli! Onneksi ja lohdutukseksi toisessa bussissa oli väljempää, ja istumaankin pääsi hetki kun astui bussiin sisään. Muuten kotimatka sujui kommelluksitta.

Kassit esiin!

Kauppakeskuksessa viimehetkellä ennen kotimatkaa Asta sai puhuttua kaikki tytöt hankkimaan tekoripset Zocalon keikkaa varten, että saataisiin meiän silmät näkyviin. Ripsiä osteltiin ostarilta ja osalla ostokset jäi kotikadun kauneusliikkeeseen. Kun astuimme ulos metrobussista, alkoi sähinä. Haettiin ruokaa ja ripsiä, letitettiin, meikattiin, vaihdettiin kansallispuvut päälle, pakattiin tarpeelliset tavarat mukaan ja liimattiin ripsiä silmiin. Matka hostellilta keikkapaikalle Zocalolle kuluikin sitten ripsiä räpsytellessä ja ihastellessa.

Zocalon bäkkärillä räpsyripset ja Lassi, joka jaksoi pienestä lämmöstä huolimatta hymyillä tyttöjen kanssa

Zocalo, Dia de los Muertosin pääkalloja

Salla ja Suvi vanhoina Mexico cityn kävijöinä olivat meille muille jo ennen reissua kertoneet, että Zocalo on todella suuri aukio, mutta sen koko hämmästytti silti. Kauniilla rakennuksilla reunustetun aukion keskellä liehui reissun toiseksi suurin Meksikon lippu ja väkeä oli kuin pipoa. Lassi arvioi aukiolla olevan noin 7000-8000 henkeä, aikamoinen yleisö. Bussilta siirryimme Zocalon bäkkärille ottamaan selfieitä ja muita poseerauskuvia. Tovin räpsittyämme aloitimme illan keikkaohjelman kellottamisen ja iloksemme osat Wiipurin Rinkelistä eivät ylittäneet annettuja minuutteja.

Väkeä ja tunnelmaa

Kostyymejä

Saimme kiertää kulkueena Zocalolla noitien, zombien ja pääkallojen keskellä. El Dia de los Muertos on selvästi iso juttu täällä maskeerauksista, puvuista ja juhlijoiden määrästä päätellen. Juhlatunnelma tuntui tarttuvan meihinkin. Kulkueen loputtua harjoittelimme hiukan lavan takana ja katsoimme muiden ryhmien esityksiä. Oman esitysvuoron tullen ei voinut muuta kuin nauttia suuresta lavasta ja todennäköisesti isoimmasta yleisöstä ikinä. Ripset räpsyivät, askeleet luistivat ja hymy sen kuin leveni, kun pääsimme tanssimaan Zocalolle. Loppukiitosten aikana Mafioson onnistui napata kuva muistoksi mahtavasta yleisömassasta.

Bändi ja mein makee tausta

Oli meitä joku katsomassa...

Keikan jälkeen

Keikalta palasimme taas hostelille, jossa tänään olikin ruuan jälkeen ohjelmassa uusien ystäväryhmien lahjominen. Muistimme Argentiinaa, Brasiliaa, Walesia ja Meksikoa lauluin, lahjoin ja halauksin. Wales lauloi meille niin kauniisti, että rinnassa resonoi. Meksikon ryhmä oli meille erityinen, sillä he olivat puristaneet koko festarin kasaan tekemällä talkoita yötä päivää tanssin lomassa. Maistatettiin meksikolaisilla salmiakkia, ilmeet olivat sangen mielenkiintoisia :)

Meksiko

Brasilia

Wales

Lopuksi tytöt päättivät palkita itsensä yksillä drinkeillä lähialueella, pojat lähti suoraan nukkumaan. Ainut paikka, jonne lauantai-illan tohinassa mahduimme sisään, oli naapuruston ”karaokebaari”, jossa tosin oli live-esiintyjä laulamassa espanjankielisiä rakkauslauluja todella kovalla volyymilla. Saatiin nauttia nachot ja drinkit hiljaa, kun ei huutamatta oltais toisiamme kuultu.

Tunnelmoidaan kynttilänvalossa

Kotiin palattua meitä ootti ikävä yllätys. Käytävässä kuivumassa olleet pyyhkeet olivat kadoneet. Selvisi, että hostellilla oli nähty jotain epämääräisiä ulkopuolisia tyyppejä, jotka olivat hassua kyllä tallentuneet Ellin kameraan (otettiin just ryhmäkuvia Walesin kanssa, kun ne tunki sisään hostelliin). Kuvien ottamisen jälkeen ylös mentäessä huomattiin pyyhkeiden puuttuminen. Ilkka oli nähnyt miesten vessassa hampaita pestessä oudon tyypin, joka seisoi toljottamassa Ilkkaa, creepyä. Myöhemmin nähtiin, kun oletettavasti samainen tyyppi heitettiin ulos. Saimme puuttuvien pyyhkeiden tilalle lainapyyhkeet hostellilta. Seuraavana päivänä pyyhkeet löytyivät miesten vessasta, kaikkea sitä.

Illan pyyhe-episodin jälkeen päästiin vihdoin pesuille ja pisuille. Sit pää tyynyyn ja aa-aa.

Suvi ja Emmi

TGIF eli on festarifiestan aika!

Perjantaiaamuna Kirjava-poppoo otti suunnan Chapultepecin puiston eläintarhaan. Puisto oli kävijöille ilmainen ja sijaitsi lähella hostellia lyhyen bussimatkan päässä, joten ampaisimme innokkaina matkaan. Saa vaikutti aluksi viilealle, mutta aamupaivan mittaan ilma lampeni ja saimme nauttia auringosta kayskennellessamme pitkin elaintarhaa.

Auringon paisteesta nauttimassa eläintarhalla

Heti sisään päästyämme Laura bongasi Makkarin jätskikojun, ja massahysterian myötä jokaiselta loytyi pian sundae tai McFlurry katosesta. Elaintarhassa vietimme pari tuntia kavellessamme ympariinsa eri alueilla. Näimme mm. pandoja, leijonia, kirahveja seka pilvin pimein antilooppeja ja apinoita. Tutustuimme eraaseen ystavallismieliseen orankiin, joka sympaattisin silmin katseli meita lasin takaa. Lisaksi paasimme seuraamaan bengalintiikerin iltapaivan uintihetkea.

Jädeä!

 

Tikru päiväuinnilla

Surusilmäinen oranki

Auringon porottaessa taydelta taivaalta nalkaisimmat sortuivat uudestaan nautiskelemaan jaatelosta, kun muut horppivat kahvia. Pian paatimme lahtea takaisin Calle Genovalle ja loysimmekin lahelta hostelliamme pienen kuppilan, jossa soimme Menu del Dian, eli paivan tarjousmenun. Ruoka kustansi 55 pesoa, johon kuului alkukeitto (pastaa), salaatti seka paaruoka. Oman valinnan mukaan soimme enchiladaksia, burritoja, kananrintaa (pechuga) seka jatti(maisia) katkarapuja. Jalkkaria syotiin joko Starbucksissa tai jatkettiin samassa paikassa margarita-linjalla. Valitettavasti margaritoja joutui odottamaan viilenevassa ilmassa todella kauan, kun toiset lammittelivat Starbucksissa kuuman kahvin aarella.

Seuraavaksi lahdimme vaihtamaan vaatteet hostellille ja valmistautumaan illan fiestaa varten. Festivaali oli jarjestanyt kaikille ryhmille yhteisen illanvieton Coyoacanissa kauniissa puutarhamiljoossa ison teltan alla. Matka hostellilta juhlapaikalle kesti kasittamattomat 1 h 45 min ruuhkan vuoksi, ja monet meista kerasivatkin voimia nukkumalla bussissa. Saapuessamme Coyoacaniin meidat otti vastaan suuri joukko tarjoilijoita ja hovimestareita, ja meidat ohjattiin kauniisti katettuihin poytiin istumaan. Muutama argentiinalainen tanssija istui kanssamme toisessa poydassa, ja Salla piti urhoollisesti keskustelua ylla heidan kanssaan espanjaksi, ainoan yhteisen kielen osaajana.

Juhlapaikka Coyoacanissa

 

Paivallisena tarjoiltiin perinteista liha-maissikeittoa ja tacoja, taytteenaan sienia, kyljyksia ja pihveja. Lisukkeena oli myos kuivia ja rapeita maissilettuja. Lyhyen kauppareissun jalkeen saimme myos nautiskella ruoan ohella meksikolaisesta punaviinista ja tequilasta. Teltan seinalle heijastettiin kasarimusiikkivideoita, joka keskeytyi vasta mariachi-bandin saapuessa paikalle. iLa Cucaracha!

Mariachi-bändi soittamassa

 

Ruokailun paatyttya ja bandin lopetettua DJ saapui paikalle ja alkoivat riehakkaat tanssibileet. Alkuun soitettiin hieman kansainvalisempaa musiikkia, mutta lopuksi siirryttiin salsan ja bachatan kuumiin tunnelmiin. Emmi ja Laura saivat ainakin laheista ja hikista salsakyytia tanssilattialla! Valitettavasti hyvatkin bileet paattyvat joskus, ja bussi starttasi hostellille puoli kahden aikaan. Kaikkensa antaneina Kirjavat nuokkuivat kotimatkan ajan, joka ilman ruuhkaa kesti noin 20 minuuttia. Suihkun kautta petiin ja younille mars!

Tehotiimi Saija ja Anja (Salla ja Sonja)

Torstain terävämmät: Teotihuacuan & Tequila-ranch

Moikka

Tyttöjä ei näy, soitto raikaa, eikä ole mitään tekemistä, joten Jussi voi reippaana poikana naputella blogia.

Joten:

Torstai aukenikin sitten jo vähän väsyneempänä, kun kuusi festaripäivää oli takana ja seitsemäs edessä. Tänään suunta oli tutun murot+patonki+ (Ooh, tänään olikin banaania lisäksi!!) starbucksin kahvi.

Aamarin jälkeen päivän teema oli matka Teotihuacuan-atsteekkitemppeleille, jonne piti lähteä kymmeneltä (mutta näin jo teemaan tottuneena, lähtö venyikin tunnilla). Myöhästynyt lähtö olikin jo tutun turvallista, joten kokista särpien ja somessa aikaa viettäen odotimme lähtökäskyä.

No, matkaan päästiin yhdentoista aikoihin, ja tunnin verran mennä puksuteltiin kohti kadonnutta kulttuuria. Bussimatka taittui argentiinalaisten kanssa aika mukavasti, ja pojat hieroivat tuttavuutta, vaikka yhteinen kieli puuttui.vMatkan aikana jo varmistui muutama majapaikka, jos ikinä häränfileen sekä vuorien luvattuun maahan eksyy.

"Perille" päästyämme emme kuitenkaan olleet perillä, vaan kaiketi tequilan valmistusprosessia esittelevässä "museo"/rihkamamyymälä/ravintola-ranchilla, jossa vierähti ensimmäinen tunti. Tarkoitus oli siis perehtyä siihen, kuinka alkuperäistä tequilaa vamistetaan kaktuksesta, ja kuinka alkuperäiskansat ovat käyttäneet kaktuksesta kaikki osat, kuten meillä on käytetty hirvestä kaikki osat. Oli neulaa, paperia, mehua ja vaikka mitä jännää.

Sitten päästiinkiin vihdoin sinne kadonneen siviilisaation rauniolle. Saatiin me opaskin, mutta se special-setä olikin tarkoitettu neljälle bussilastilliselle porukkaa, joten suomitanhuujat ottivat lain omiin käsiinsä, ja tutustuivat paikkaan omin päin (eli nopeasti, tehokkaasti, ja turhia haaveilematta).

Kavelty jo noin 2 km, vihdoin temppelin juurella!

 Se Teoticiuan sitten.... Ihan hieno paikka. Harmittaa vain, kun ei ainakaan kirjottajalla ole sellaista tarttuma-pintaa kaiken maailman atsteekkien jumaliin ja luomiskertomuksiin, joten kasoista (suurista, pyramidin kokoisista) kiviä ei jaksanut olla niin innostunut, kuin olisi pitänyt olla. Olisi aivan eri, jos olisimme olleet tutustumassa vaikka Colosseumiin tai vastaavaan, josta on lukenut lähes kaiken ja tietää historian kulun.

Lassi tiirailee. Kuvaa ei saanut oikein pain, pahoittelut.

No, mutta joka tapauksessa, olihan ne suuren suuret kasat kiveä ihan hieno juttu. Oli kuolleiden katua, Calle de Los Muertos (joka taipui ainakin kirjoittajan mielestä hyvänä vitsinä "bulevard of broken dreams"), eli jumaluhreiksi tuomittujen orjien tms katua, ja oli siellä sitten talon pohjaa sekä kaksi isoa, hienoa kivipyramidia. Ne Pyramidit olivat sitten eri jänniä. Kaikkea se orjan käsi käskevän käden alla on onnistunut luomaan.
Suurempi, auringon pyramidi oli verttimetreiltään noin 58 metriä, joka ei kuulosta paljolta, mutta olihan se vaikuttava ihmiskäden tekemäksi. Pohjaneliöitäkin oli ehkä noin 5000 m2, näin myymälähalleja rakentaneen silmällä sanottuna ;) Huipulle sitten noustiin, ja siinä näki muista turisteista, että kuka vetää askin päivässä röökiä. Tuli nimittäin sen verran puuskuttavaa selkää vastaan! Nousuhan oli hyvinkin nopea, ja ylhäällä olikin kiva katsella maisemia.

Salla ja  Lassi tuulettaa, Pietu on vaan cool

Haitaristimme Sami leikkii reunalla

Raivokkaan kuvien ottamisen ja maisemien katselemisen jälkeen suunta oli alaspäin. Alhaalla opas yritti sitten epätoivoisesti kerätä porukan kasaan ja jakaa ryhmiin siten, että toiset menevät vielä kiipeämään toiselle pyramidille, Kuun Temppelille, toisten mennessä museoon. Kirjavat ystävät jakautuivat myös kahtia, ja näin matka jatkui. Museo ei ollut kummoinen, peruskamaa astioineen, kuolinnaamioineen ja luurankoineen, mutta Kuun Temppeli oli kuulemma hienompi kuin suurempi Aurinkon Temppeli, vaikkakin oli pienempi. Maisema oli hienompi, ja kun Kuun Temppeli oli juuri Bulevard of broken dreamsin päässä, oli myös kadonneen kulttuurin kaupunkin silhuetti upeampi. Vaikea selittää, mutta kuvista te rakkaat lukijat saatatte ehkä sen nähdä.

Alaspain sitten vaan

Siella kaytiin! Kuva taas vaarinpain, hitto.

Siella kaytiin 2. Hyva meininki!

Ja siina viela koko porukka Auringon Temppelin edessa!

Vierailu Teotihuacuanilla oli kuitenkin kerrassaan hieno, ja oli mahtavaa päästä vihdoinkin oikeasti näkemään noita Väli-Amerikan kulttuuria ja edes yhden kadonneen siviilisaation rauniot.

Kuvaa Kuun Temppelilta

Calle de los muertos, eli kuolleiden katu. Kuun Temppeli taustalla

Matka takaisin päin alkoi, ja ensimmäinen välietappi oli tequila-ranchilla järjestetty ruokailu. Ruokana oleva pasta oli yllättäen kylmää, ja proteiinista ei jälleen tietoakaan. Lassi reippaana poikana oli kuitenkin ostanut tonnikalapurkin (ja myös ottanut sen mukaan, toisin kuin toiset pojat, perhana) joten saatiin vähän proteiiniakin. Kuultiin huhua, että saataisiinkin kaksi ruokaa, pastaa, sekä makkispekkikstä (eli meksikolaista pyttipannua). Kirjoittaja ei saanut jostain syystä vastausta kysymykseen "can I have patata con sausage?(sausage lausuttuna kuten kirjotetaan) mutta onneksi espanjan kielen tulkkimme Salla pelasti tilanteen, ja pojat saivatkin toisen annoksensa. Vatsat täynnä bussiin huilaamaan, jiihaa! Ruoan jälkeen siis porukka bussiin ja unten mailla matka jatkui takaisin kohti Cityä.

Kirjavat olivat hyvinkin hämmästyneitä vapaa-ajasta, joka odotti hotellilla. Koko ilta vapaata??!! Mitä sitä nyt keksii, mitä myö tehää?? No, ei se nyt niin katastroff ollut, hengailua tunnin verran, ja kasiksi syömään. Tytöt eivät olleet ottaneet (jostain syystä) patata con sausagea tequila-ranchilla, joten he halusivat mennä syömään vielä uudemman kerran illallisen jälkeen. Pojilla oli vatsat vielä täynnä, ja kaikkien ryhmien soittajilla oli sopivasti yhteistreenit, joten virvokkeiden kera pojat jäivät kuuntelemaan harjoituksia. Tyttöjä ei ole vieläkään kuulunut, soitto on tauonnut, ja kello on jo vaikka mitä. On ehkä aika hipsiä iltatoimille ja nukkumaan. Huomisesta ei kukaan vielä tiedä ja tämäkin päivä (tai yö...?) on ehkä vielä arvoitus, joten nokka kohti huomisen hämärän peitossa olevia seikkailuja!!

Muistiin kirjasi: Jussi Ruotsalainen

Keskiviikko eli 5. paiva perilla

Aamun alkajaisiksi tytot letitti ja meikkasi sahisten, pojilla taisi olla rennompi aamu. Yhdeksaksi mentiin taas aamupalalle, jossa tanaan tarjolla oli sokeroimattomia muroja, leipaa, hilloa ja teeta. Sitten alkoivat harkat. Tanssittiin ja laulettiin nostatusta aurinkoisella terassilla. Meno yltyi niin hurjaksi, etta saimme yhden lasipullonkin rikki. Onneksi sirpaleet tuovat onnea. Treenien jalkeen vaihdoimme siviilit ylle ja odottelimme hetken seuraavaa koitosta.

Letti- ja meikkisähinää

Lahdimme kaymaan antropologisessa museossa. Oppaita emme saaneet mukaamme, joten kaytimme omiamme. Suvi ja Salla johdattivat meidat bussilla turvallisesti perille. Paikallisissa busseissa oli mielenkiintoinen maksusysteemi: rahat laitettiin metalliseen jykevaan maitotonkan malliseen kapistukseen, jota kuski aina valilla ravisteli, jotta rahat menisivat alas asti, vaihtorahoista ei ollut tietoakaan.

Linja-autossa on tunnelmaa!

Museon edustalla

Museolla meilla oli puolitoista tuntia aikaa kiertaa koko helkkarin iso museo. Taktiikoita oli monia: hitaasti ja tarkasti kiertaen, rennosti ottaen tai juosten lapi koko museon ja paatyen shoppailemaan tuliaisia museokauppaan. Kun museoidessamme juttelimme karjalaiseen tapaan, eras museokavija hairiintyi ja pyysi meita olemaan hiljaa, jotta han voisi nauttia museovierailustaan. Pyynnon jalkeen han siten alkoi santailemaan ympariinsa hyvin hiljaa ja meita nauratti. Museossa aikaa ja kielitaitoa ois voinnu olla enemmankin, mutta oli ehdottomasti nakemisen arvoista. Sisaantulo oli jo vakuuttava, suunnaton vesielementti otti meidat vastaan. Hienoja olivat myos kivipaasit ja luurangot hautoineen. Marja tietysti innostui taas luennoimaan historiatietouttaan ja Suvi ja Sonja rapsivat hauskoja juustoilukuvia.

Iskuryhmä valmiina museon valtaukseen!

Juustot vauhdissa!

Sitten alkoikin suomalainen kiire. Akkia hostellille, akkia syomaan, akkia puku paalle, akkia tavarat kasaan ja akkia aulaan. Odottamaan. Bussit menivat ja tulivat, veivat siis ensin ensimmaisen satsin tanssijoita esiintymispaikalle ja hakivat sitten meidat. Nain, koska busseja oli tanaan saatu vaan nelja, vaikka niita oli tilattu viisi. Pienien bussissa nukuttujen paivaunien jalkeen alkoi kulkue ja siinahan se kulkue sitten taas pyorahti.

Täältä tulee Suomi!

Omaa keikkavuoroa odottaessamme ehdimme ottaa lisaa juustoilukuvia ja katsoa muiden ryhmien esityksia. Lempparimme wales tanssi tanaan ihania puukenkatansseja. Ryhman nuorin poika on walesin puukenkatanssin juniorimestari, aikamoinen monilahjakkuus, viulisti, koripalloilija ja tanssija. Merja, Jussi ja Salla kavivat pokkaamassa meille lahjan lavalta suurien aplodejen saestamana. Sitten keikalle.

Dia de Muertos lähestyy...

Kaikki festariryhmät edustettuina yhdessä lavalla

Tanaan tansimme Siirtolaiset ja Nostatuksen, joihin Suvi ja Salla etsivat paikalliselle kielelle Sallan kaantamat juonnotkin. Keikalla fiilis oli katossa kirjaimellisesti, silla tanaan aiemmilta paivilta tutuksi tullut lava oli oikein katettu ja valotkin oli saatu paikalleen. Pojat olivat keksineet hienoja, uusia jippoja Siirtolaisiin ja me kaikki olimme aivan innoissamme tanssimassa Nostatusta bandin saestyksella. Skytta, Mafioson ja Forte fortissimon oiva lisa, raakyi kuin varis viimeisilla aanen ripeillaan upeasti Lemmen ja Pornon.

Asialliset hommat hoidettuamme siirryimme viihteelle ruuan pariin. Loysimme drinkkilistan ja espanjankielisen ruokalistan ja kavimme tilaamaan 15 ihmiselle erinaisia ruokia ja juomia. Saimme taas uuden oppaamme Edithin seuraksemme ja Luzkin oli ilonamme aina ehtiessaan. Asta oli erityisen onnellinen lampimasta ruuasta ja viinista, jonka sai vihdoin noin tunnin kuluttua ensimmaisesta tilauksestaan. Pietu tilasi sokkona ja sai eteensa jalkiruokaa, mutta kyllahan sekin  maistui. Herkuttelumme lomassa selvisi, etta Sonjasta oli tullut tupla taty seka maisteri. Niinpa nostelimme maljaa Sonjalle ja pikku Vivianille. Lasku aiheutti tarjoilijoille suurta paan vaivaa, mutta onneksi Suvi riensi apuun ja selvitti meille, mita kenenkin piti tilauksistaan maksaa. Kiitos Suvi. Nyt lopettelen tata tekstia bussissa matkalla takaisin hostellille. Siis kohta suihkuun ja nukkkumaan. Huomenna taas uusi paiva. Adios! 

Maisteri-Sonja Tupla-Täty

 Tämän päivän teille tarjosi Emmi ja Petrus

Tiistaiterkut!

Viides aamumme Meksikossa alkoi kuten normaalisti, eli aamiaisella hostellin ruokailuhuoneessa klo 9. Tarjolla oli talla kertaa teeta, patonkia ja kekseja hillon kera. Niukan tarjonnan vuoksi suuntasimme jalleen nalkaisina ostamaan Activiaa ja Starbucksin kahvia, minka jalkeen istahdimme kaymaan keskustelua paivan aikatauluista. Suunnitelmissa oli ottaa Mexico Cityn metro haltuun toistamiseen ja shoppailla itsemme tainnuksiin Coyoacánin kasityomarkkinoilla. Illalla keikattaisiin samoissa maisemissa, joten paatimme tyttojen kesken kayttaa ajan hyodyksi ja jaada shoppailuilta suoraan keikkapaikalle. Pojat valjastettiin tuomaan puvut, soittimet ja muut tykötarpeet hostellilta bussin kyydissa.

Insurgentesin metroasema otti meidat vastaan ruuhkaisena, ja kasseja ja pusseja suojellen teimme matkaa kohti markkinoita. Metrolta otimme taksit ja pienen kunniakierroksen jalkeen loysimme oikeaan paikkaan. Kauhuksemme suuri markkina-alue vaikutti kovin autiolta, silla suuri osa kojuista olikin kiinni. Lyhyen tiedustelun jalkeen Suvi sai selville, etta kyseessa oli viikonlopputori, mutta hetkisen paasta kojuja alkoikin avautua. Lieneeko sana kiirinyt, etta Kirjavat on saapunut tuhlaamaan rahojaan...

Matkamme määränpää + onnellinen Emmi

Kasseja, pusseja, siel ne meit oottaa!

Samaan aikaan pojat olivat sovitusti lahteneet omille teille seikkailemaan. 

Ja pojilta ei paljoa kerrottavaa ollutkaan reissuistaan. Nopea pistaytyminen ruokamarkkinoilla tuotti poikien reppuihin chileja ja hedelmia. Aikaa oli kuitenkin aika niukasti, joten first in first out oli toimintatapa. Mennessa espanja-spesialisti Salla oli tingannut taksien hinnaksi 40 rankylaa, mutta pojat paasivatkin 23 rankylalla metroasemalle, HAH! Nopeasti se matka joutuu kun ei ole tyttoja riesana ja ankkurina, hoho... Eipa, mutta aikaa kului noin 10 min vahemman matkaan, joten joku jippo tuossa hommassa taytyy olla. Hostlalla sitten ruoka naamaan, kamat kasaan ja takaisin sinne mista tultiin, tosin maan pinnalla talla kertaa!

Suvi ihastelee markkinoiden loputonta valikoimaa

Tytoilla tarttui mukaan ponchoja, korviksia, pussukoita, tauluja, reppu ja iso kasa housuja. Shoppaillessa nalkakin yltyi, ja Salla ja Suvi johdattelivat meidat ruokapatojen aarelle. Nappasimme mukaan huokeat tortillalatyt asianmukaisten lisukekastikkeiden kera, ja siirryimme puistoon syomaan. Latyt olivat enemman kuin maittavia ja niista nautittiin ihanan lampimassa ja aurinkoisessa saassa (terkkuja vaan sinne tihkusateen ja tuulen keskelle!). Valitettavasti koimme myös kauhun hetkia, kun puiston puita pitkin laskeutui useita mustia oravia, jotka olivat osan mielesta turhankin rohkeita liittymaan seuraamme. Tasta toivuttuamme siirryimme keikkapaikalle valmistautumaan, missa pojat meita jo odottivatkin.

Lättymme valmistuvat!

Emmi, Salla ja Suvi nautiskelemassa paikallisista herkuista

Vuoden luontokuva : dramaattinen orava (M. Skyttä)

Matkalla keikkapaikalle - aina on aikaa poseerata ;)

Paikan paalla ei sen kummempaa, vaan valmistauduttiin kulkueeseen ja panikoitiin viime hetken treeneissa. Kulkue olikin sitten tavallista hilpeampi, kun bandi alkoi tapailla omaksi ilokseen Meksikon pikajunaa, ja pian sitten jo googlailtiinkin kyseisen rallin sanoja meksikolaisen oppaan kannykasta. Lisaksi bandi viihdytti yleisoa perinteisten kulkuebiisien ohessa mm. Angry Birds-tunnarilla. Kulkueen jalkeen viela pikatreeni, jossa Merja oli elementissaan antaessaan kurinpalautusta ja nostattaessaan tunnelmaa keikalle ruoskien meita parhaimpaan suoritukseen.

Keikalla tanssimme Ailoolen ja Repolan katrillin, Priazan katrillin, pertsoja seka Siirtiksen. Loppuencorena meilla oli Avokatrilli, eli triplakatrillipaivaa vietettiin. Itse keikka sitten olikin positiivisten sekoilujen tayttama, mutta tunnelma oli korkealla ja yleisokin oli haltioissaan. Lavalta paastyamme suunnistimme suoraan vessan kautta lahibaariin after-tanhuille, eli nauttimaan lasillisesta viinia ja olutta. Meille pitivat seuraa venalainen ryhma, johon olimmekin  jo tutustuneet Filippiinien reissulle muutama vuosi takaperin.

Siirtistä tanssimassa

Takaisintulo ei ollutkaan tutun  turvallisessa jousittamattomassa 'bussissamme' vaan ihan oikeassa linja-autossa, jossa oli jousitus ja pehmustetut penkit. Tama mukavuus ja kepea kyyti takasivat hiljaisen ja unen tayttaman matkan takaisin hostlalle. Illasta ei sen kummempaa kuin etta illallisena oli kirkasta kesakeittoa ja palanpainikkeeksi pojat menivat Makkarille iltapalalle. Tiistai olikin sen myota paketissa ja huomisen seikkailut ovat, yllatys yllatys, hamaran peitossa, mutta hyvalla ja Kirjavalla seikkailumielella huomista kohti lahdetaan!

Bussia odotellessa

Tiistaiterkut teille tarjosi,

Jusa, Sonkka ja Ellikka