lauantai 1. marraskuuta 2014

Dia de los Muertos

Aamupalan jälkeen Merja ja Salla selvittivät meille aikataulut sekä kuinka pääsemme käyttämään vapaan aamupäivän shoppailun merkeissä ostoskeskuksessa, jossa olimme jo aiemmin panneet merkille loistavat ostosmahdollisuudet maanantaina ollessamme keikalla. Oltiin kaikki muut into pinkeinä lähössä sinne shoppailemaan, mutta Ilkka, Raisa ja Petrus päättivät passata ja kävivät hostellin lähi-mercadolla tuliaisia etsiskelemässä, sillä aikaa kun muut shoppailivat sisätiloissa. Ostoskeskuksen nimi on Palacio del Hierro, ja saimme selville, että pääsemme kätevimmin sinne metrobussilla, joka oli veikeä uusi tuttavuus. Saavuimme noin neljänkymmenen minuutin matkan jälkeen perille, ja pienen etsiskelyn jälkeen olimme sisällä kauppakeskuksessa – parin tunnin raivoshoppailu voi alkaa! Tyttöjen marssitahti oli sangen määrätietoinen (etenkin Sonja ja Merja), ja koko porukan suosikkikaupaksi muodostui Forever 21, jota kyllä tyhjennettiin huolella :) Osa söi ostarilla erinäisissä pikaruokaloissa, osa pastaravintolassa ja osa jätti koko lounaan oottelee oman kotikadun mukaanotettua Tacontentaa maksimoidakseen shoppailuajan (lue: Sonja ja Merja). Kotimatkalle lähettiin taas metrobussilla, mutta jouduttiin kulkemaan eri busseissa kun Suvi, Lassi ja Jussi eivät enää mahtuneet ovista sisäpuolelle, niin täynnä se oli! Onneksi ja lohdutukseksi toisessa bussissa oli väljempää, ja istumaankin pääsi hetki kun astui bussiin sisään. Muuten kotimatka sujui kommelluksitta.

Kassit esiin!

Kauppakeskuksessa viimehetkellä ennen kotimatkaa Asta sai puhuttua kaikki tytöt hankkimaan tekoripset Zocalon keikkaa varten, että saataisiin meiän silmät näkyviin. Ripsiä osteltiin ostarilta ja osalla ostokset jäi kotikadun kauneusliikkeeseen. Kun astuimme ulos metrobussista, alkoi sähinä. Haettiin ruokaa ja ripsiä, letitettiin, meikattiin, vaihdettiin kansallispuvut päälle, pakattiin tarpeelliset tavarat mukaan ja liimattiin ripsiä silmiin. Matka hostellilta keikkapaikalle Zocalolle kuluikin sitten ripsiä räpsytellessä ja ihastellessa.

Zocalon bäkkärillä räpsyripset ja Lassi, joka jaksoi pienestä lämmöstä huolimatta hymyillä tyttöjen kanssa
Zocalo, Dia de los Muertosin pääkalloja

Salla ja Suvi vanhoina Mexico cityn kävijöinä olivat meille muille jo ennen reissua kertoneet, että Zocalo on todella suuri aukio, mutta sen koko hämmästytti silti. Kauniilla rakennuksilla reunustetun aukion keskellä liehui reissun toiseksi suurin Meksikon lippu ja väkeä oli kuin pipoa. Lassi arvioi aukiolla olevan noin 7000-8000 henkeä, aikamoinen yleisö. Bussilta siirryimme Zocalon bäkkärille ottamaan selfieitä ja muita poseerauskuvia. Tovin räpsittyämme aloitimme illan keikkaohjelman kellottamisen ja iloksemme osat Wiipurin Rinkelistä eivät ylittäneet annettuja minuutteja.

Väkeä ja tunnelmaa

Kostyymejä
Saimme kiertää kulkueena Zocalolla noitien, zombien ja pääkallojen keskellä. El Dia de los Muertos on selvästi iso juttu täällä maskeerauksista, puvuista ja juhlijoiden määrästä päätellen. Juhlatunnelma tuntui tarttuvan meihinkin. Kulkueen loputtua harjoittelimme hiukan lavan takana ja katsoimme muiden ryhmien esityksiä. Oman esitysvuoron tullen ei voinut muuta kuin nauttia suuresta lavasta ja todennäköisesti isoimmasta yleisöstä ikinä. Ripset räpsyivät, askeleet luistivat ja hymy sen kuin leveni, kun pääsimme tanssimaan Zocalolle. Loppukiitosten aikana Mafioson onnistui napata kuva muistoksi mahtavasta yleisömassasta.

Bändi ja mein makee tausta

Oli meitä joku katsomassa...

Keikan jälkeen

Keikalta palasimme taas hostelille, jossa tänään olikin ruuan jälkeen ohjelmassa uusien ystäväryhmien lahjominen. Muistimme Argentiinaa, Brasiliaa, Walesia ja Meksikoa lauluin, lahjoin ja halauksin. Wales lauloi meille niin kauniisti, että rinnassa resonoi. Meksikon ryhmä oli meille erityinen, sillä he olivat puristaneet koko festarin kasaan tekemällä talkoita yötä päivää tanssin lomassa. Maistatettiin meksikolaisilla salmiakkia, ilmeet olivat sangen mielenkiintoisia :)

Meksiko

Brasilia

Wales

Lopuksi tytöt päättivät palkita itsensä yksillä drinkeillä lähialueella, pojat lähti suoraan nukkumaan. Ainut paikka, jonne lauantai-illan tohinassa mahduimme sisään, oli naapuruston ”karaokebaari”, jossa tosin oli live-esiintyjä laulamassa espanjankielisiä rakkauslauluja todella kovalla volyymilla. Saatiin nauttia nachot ja drinkit hiljaa, kun ei huutamatta oltais toisiamme kuultu.

Tunnelmoidaan kynttilänvalossa

Kotiin palattua meitä ootti ikävä yllätys. Käytävässä kuivumassa olleet pyyhkeet olivat kadoneet. Selvisi, että hostellilla oli nähty jotain epämääräisiä ulkopuolisia tyyppejä, jotka olivat hassua kyllä tallentuneet Ellin kameraan (otettiin just ryhmäkuvia Walesin kanssa, kun ne tunki sisään hostelliin). Kuvien ottamisen jälkeen ylös mentäessä huomattiin pyyhkeiden puuttuminen. Ilkka oli nähnyt miesten vessassa hampaita pestessä oudon tyypin, joka seisoi toljottamassa Ilkkaa, creepyä. Myöhemmin nähtiin, kun oletettavasti samainen tyyppi heitettiin ulos. Saimme puuttuvien pyyhkeiden tilalle lainapyyhkeet hostellilta. Seuraavana päivänä pyyhkeet löytyivät miesten vessasta, kaikkea sitä.

Illan pyyhe-episodin jälkeen päästiin vihdoin pesuille ja pisuille. Sit pää tyynyyn ja aa-aa.

Suvi ja Emmi