sunnuntai 26. lokakuuta 2014

2. päivä Mexicossa!

Aamulla heräsimme yhdeksän aikaan syömään eksoottista aamupalaamme hostellin alakertaan. Tarjolla oli perinteistä meksikolaista aamiaista: munaa ja papumuhennosta. Aaamupalan jälkeen pikatankkasimme myös paikallisesta marketista löytyvää activiaa ja sitten suuntasimme yhteisharjoituksiin. Yhteisharjoituksissa opettelimme yhdessä toisten osallistujamaiden kanssa yhteisen salsakoreografian, jonka esitimme myöhemmin sunnuntai-iltana kulttuurikeskuksen Gaala-esiintymisessä. Yhteisharjoitus oli mukava ja tutustutti meidän lationorytmeihin! Salsa rocks! Jopa pojat saivat lanteitaan liikkeelle. Salsaamisen perään olikin hyvä aloittaa omat treenit. Ne tapahtuivat hostellimme kattoterasiilla auringon paisteessa.

Letitysjono kattoterassilla. 
Harjoitusten jälkeen suuntasimme lounaalle. Ruokana olikin eksoottista kaktus-salaattia ja paistettuja juustoperunakökköjä - iMuy rico! Lounaan jälkeen pika freesiytyminen ja pukujen pakkaus ja sitten suuntasimmekin jo kohti kulttuurikeskusta. Menopelinä meillä oli tietenkin bussi, jonka ikkunoista katselimme Mexico Cityn vilkasta liikennettä. Matkalla näimme mm. huikean suuren Mexicon lipun. Kokoa sillä oli noin 15 x 10 metriä. Matka kesti kokonaisuudessaan lähes tunnin, joten ehdimme mutustaa istuessamme myös patonkeja ja muita eväitä sekä laulaa, kuten perinteiseen bussimatkustustyyliin kuuluu.

Iso lippu!
Bussimme myöhästymisen takia, paikalle päästyämme olimmekin jo myöhässä ja sound check olikin jo mennyt :( Pääsimme kuitenkin armosta vielä lavalle muiden ryhmien jälkeen treenaamaan settimme läpi. Tämä olikin tarpeen, sillä lavan akustiikka oli ohjelmamme kannalta haasteellinen. Keikkasimme Viipurin Rinkelistä karjalaiset tanssit ja meitä oli katsomassa myös Suomen suurlähettiläs Anne Lammila sekä muuta lähetystön henkilökuntaa.Tämä oli meille suuri kunnia ja olimme erittäin onnellisia heidän läsnäolostaan. Keikka oli mielestämme erittäin onnistunut ja saimme positiivista palautetta niin suurlähettiläältä ja muilta suomalaisilta kuin myös toisilta ryhmiltä. Gaala päättyi kaikkien ryhmien yhteissalsaan, jonka jälkeen lavalla otettiin paljon valokuvia - MEISTÄ!

lKarjalan kunnaat. 
Lahjojen vaihtoa. Sonja, Lassi ja Merja edustamassa.
Paluumatkamme Gaalasta kesti valitettavasti pitkään erinäisten vatsavaivojen vuoksi. Muutama päivä Mexicon bakteerikannassa oli tehnyt tehtävänsä... Illastimme hostellilla maukasta ja mustaa papukeittoa. Meitä oli aiemmin myös uhkailtu railakkailla hostellibileillä, mutta hiljaiselta vaikutti, joten menimme illallisen jälkeen suoraan nukkumaan.

Tästä päivästä teille kertoivat Asta ja Salla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti