perjantai 8. lokakuuta 2010

Torstai 7.10.2010 - hurjaa menoa huvipuistossa!

Aamumme alkoi tavalliseen tapaan aikaisin aamulla. Höhö! Söimme maittavan aamupalan ja yhdeksältä suuntasimme Everland Amusement Parkiin silmät ristissä. Kyseinen paikka on siis mielettömän suuri huvipuisto. Bussimatka kesti noin tunnin, jonka jälkeen saavuimme julmetun isolle parkkipaikalle, jossa oli satoja busseja (tai ainakin siltä se naytti). Omasta bussista siirryimme huvipuiston bussiin, joka vei meidät pääportille. Meidän lisäksemme busseihin tunki aasialaiseen tapaan miljoona korealaista koululaista, joista lähti paljon ääntä. Odottelun jälkeen saatiin rannekkeet ja suunnattiin innokkaina kohti hurjia laitteita.


Huvipuisto oli visuaaliselta ilmeeltään tajuttoman hieno! Paikka oli kuin satukirjoista, sillä lavastukseen ja rakennuksiin oli panostettu todella paljon. Alkuhämmästyksen jälkeen aloimme juosta ympäri puistoa ja etsiä tarpeeksi hurjia laitteita ja sopivan pitkää jonoa. Oikeastaan hurjimpia laitteita ei tarvinnut etsiä, sillä ne näkyivat jo kaukaa puiden yläpuolella ja lähestulkoon vuorten korkeudella.

Kaikki kokeilimme Rolling Xtrain-vuoristorataa, joka kulki kovaa ja teki kaksi 360-asteista silmukkaa. Matka oli hurja, mutta nopea, joten paha olo tuli osalle vasta jälkeenpäin. Emmi, Marja, bändi ja pojat jonottivat tähän laitteeseen yli tunnin! Sonja, Suvi, Salla ja Asta kuitenkin "pistivat paremmaksi" jonottaessaan Double Rock Spin-laitteeseen, johon odotus kesti noin puolitoista tuntia. Kaikilla meni hermot korealaiseen jonotuskulttuuriin, jossa ohittelu oli sallittua "under some circumstances". Tämän johdosta jonoissa oli paljon äkäisiä suomalaisia, jotka ojensivat hämmentyneitä korealaislapsia suomen kielellä.


Päivän kohokohta oli kuitenkin maailman jyrkin puuvuoristorata, joka kulki parhaimmillaan 104 km tunnissa! Lisäksi rata oli mielettömän korkealla, mikä lisäsi oman jännityksensa kokemukseen. Porukka ei varmaan koko 15 vuoden aikana ole ollut niin paniikissa, mutta kaikkien mielestä kokemus oli todella hieno ja ainutkertainen.


Pääsimme takaisin hotellille yhdeksän tienoilla, joten olimme olleet koko päivän reissussa. Ilta ei kuitenkaan päättynyt tähän, vaan raahasimme väsyneet jalkamme Country Garden Partyihin, joihin osallistui osa kansainvälisen kilpailun ryhmistä. Juhlat alkoivat klo 23, ja heti alkuun kaikki ryhmät kävivät esittäytymässä lavalla. Loppuaika tanssittiin korealaiseen pop- ja teknomusiikkiin ja tutustuttiin muihin ryhmiin. Eniten hengailimme Turkin ja Bulgarian ryhmien kanssa, mutta paikalla olivat myos Kazakstan, Intia ja Israel.

Lopulta päivä oli pulkassa ja rojahdimme ERITTÄIN väsyineinä ja jalat turvonneina sänkyyn. Kaikki näkivät kauniita unia vuoristoradasta ja valmistautuivat henkisesti perjantaiseen semifinaalikoitokseen.

Outi, Salla ja Sonja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti