tiistai 20. joulukuuta 2011

Sunnuntai reissupaiva 6


Sunnuntaipaiva alkoi ensimmaisten manila unien jalkeen hotelliaamiaisella, meilla on niin hieno hotelli etta aamiaselta jai jopa pikkuruinen nalka! Meilla oli kunnianhimoiset suunnitelmat lahtea katsoman nahtavyyksia ja tekemaan shoppailua mutta reipas sade muutti suunnitelmia.
Kuultiin oppailta etta Manilassa on elavaiset joulutorit ja suuntasimme taksikolonnalla World Basar nimiseen paikkaan. Basaari oli toimiva paikallinen toteutus jarjestaa myynti suureen messuhalliin. Ovella sisaanpaasymaksu ja tavallinen turvatarkastus jossa kirjavat joutuivat jattamaan kaikki suuremmat singot, sapelit ja konekivaarit pihalle huiliin.
Tori koostui valtavasta maarasta ihmisia ja pikkukojuja joissa tarjonta oli mm. laaja: kattiloita, haamekkoja, ratei ja lumpui, hajusteita seka saapastimia ja sapuskaa. Hintataso huiteli noin kotimaisten kirpputorien vastaavassa vaikka tavara oli uutta ja laadukasta piraattia tai aitoa halppista.
Kassien paisuessa parin uusinta kierroksen jalkeen valtaviksi alkoi nalka ja aikataulu pakottaa liikkeelle. Paatimme yhteisella innolla lahtea jaahdyttelemaan vastapaiseen suurtehokylpylaan jonka laatutakeena on mm 24h aukiloaika. Kylpylan hoitotarjonta oli laaja, mutta lahes kaikki paatyivat hoitamaan kehoaan kokovartalohieronnalla.
Kylpylaa voisi kuvailla sanoilla iso, siisti, toimiva, ja vetaa paljon ihmisia, kaikki meista paasi lahes yhta aikaa hoitoihin ilman erillisia varauksia. Peruspaketti tunnin hoidolla kustantaa noin 13e ja on itsessan kattava sisaltaen kuuden kuuden tunnin ajan kylpemista hoyrysaunoissa  ja altaissa, seka ruokailua mainiossa paikallistyylisessa buffet ravintolassa. Nalissaan kun oltiin, nykaistiin mahat killilleen ja lahettiin murjottavaksi. Pienet ja kohtalaisen leipiintyneet naiset hoitivat hieronnan oikein mainiost ja ammattimaisesti. Rentouttavan tuokion jalakeen alkoi taas aikataulu kirraamaan ja oli siirryttava hotellille valmistautumaan.
Siirryimme hotellille taxeilla ja kiirreessa jouduimme viela pahimpaan mahdolliseen ruuhka-aikaan ja noin 5kilometrin matkaan kaytettiin aikaa noin 1/2 tuntia ja kun kerta oli kiire niin yksi takseista ajoi tietenkin viela vika hotellille ja eksyi hieman matkalla joten sen taksin matka kesti noin tunnin. Tasta johtuen jouduimme myohastymaan jarjastajien koti-iltamista, mutta oneksi se ei haitannut ketaan, mitaan, missaan, milloinkaan, koskaan, ikina tai edes nimeksikaan.
Koti oli vartioidulla varakkaalla alueella oleva hulppea lukaali. Tilaa riitti, piha oli huolliteltu ja puutarha oli kauniisti valaistu. Juhlaruokailun jalkee kakki ryhmat siirtyivat seuraamaan omatekaisemaansa ohjelmaa. Ryhmien piti tuoda omaa joulu perinnetta, joka kummiskaan ei aivan toteutunut. Tunnelma oli koko illan iloinen ja tuttavallinen.
Ryhmien esiinnyttya siirryttiin pihamaalle pelailemaan ja leikkimaan mita huikeimpia lekkeja ja peleja. Pitkasta aikaa oli kiva paasta pelailemaaan ja leikkimaan kivoja leikkeja ja lisaksi se oli mukava tapa tutustua ja kohdata ihmisia.

Illan paatteeksi palasimme takaisin hotellille ja eraat pojat halusivat punaiseen pakuun ja he huikkasivat oveta muille etta me menemma talla! Paattavaisyydestamme huolimatta yksi tytto tunki vain vakisi mukaan samaan pakuun.

Manila kiittaa ja kumartaa!
Lassi ja Leksa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti