tiistai 11. syyskuuta 2012

Tiistaipäivä aalloilla

Tiistaina meillä oli ohjelmassa laivaretki Välimeren aalloilla muiden festivaalin ryhmien kanssa. Lähdimmekin matkaan heti aamupalan jälkeen kohti laituria, josta meidät poimi kyytiin "jahti" ja päädyimme samaan paattiin ukrainalaisten kanssa. Alkoi armoton auringon palvonta yläkannella! Maisemat olivat huikeita ja laiva laski ankkuriin pieneen lahden poukamaan, jossa saimme käydä uimassa turkoosissa meressä. Erityisen hienoa oli hyppiä laivan kannelta mereen. Uimisen ja auringonoton taustamusiikkina oli paikalliseen tapaan diskojytä, mm. 50cent oli kova sana. Söimme laivalla myös lounaan, jonka jälkeen laiva siirtyi uuteen poukamaan ja uiminen sai jatkua!

Auringonottoa laivan kannella

Päästiin myös uimaan, jee!
Kuviokelluntaa


Jussin ja Rassen uimahyppy


Paluumatkalla alkoi valmistautuminen tuleviin keikkoihin: tämähän tarkoitti ryhmien tytöille lettien vääntämistä merisuolaisiin hiuksiin. Kun lisää vielä tiukan merituulen niin haastetta riitti! Laivan rantauduttua olikin sitten jo kiire laittamaan loppuja hiuksia, meikkejä, pukuja... Ja sitten keikalle. Ensimmäinen keikkapaikkamme oli paikallinen ostoskeskus. Näimme siinä sivusa myös muiden ryhmien esityksiä, ja hienolta näytti. Omat keikkamme menivät myös hyvin: Kimurantin ensimmäinen oman matkan keikka oli huikea! Keikkojen jälkeen pääsimme taas shoppailemaan - ensimmäistä kertaa puvut päällä! Vaatteiden sovittaminen oli hivenen työlästä, mutta kokeneina shoppailijoina tästäkin selviydyttiin! Onnistuminen oli osittain kokeneen shoppauskoordinaattorimme ansiota: Kiitos Sonja!

Sappu keikkalla ostoskeskuksessa
Hotellille palattuamme vaihdoimmekin päälle diskovaatteet, ja sitten illallisen kautta Beach Partyihin! Bileiden löytäminen oli jokseenkin vaikeaa kryptisistä ohjeista johtuen. "It's 10 minute walk. You see that green light? It's over there!!" Noh, vihreitä valoja matkalla bileisiin oli ehkä kymmen kunta... Lopulta festivaalijohdon avustuksella löysimme kaikki perille ja bileet voivat alkaa! Diskon lopuksi oli vielä upea ja näyttävä tulishow. Kaiken tämän jälkeen palasimme väsyneinä hotellille nukkumaan. Päivä oli ollut pitkä mutta antoisa! :)

made by Elli ja Marja


KIMURANTIN NÄKÖKULMA


Mamma Mia, tästä tulee nii mahtava päivä! Tänään pitäisi lähteä veneretkelle ja heittää keikka midtownin kauppakeskuksessa ja illalla olis sit besch partyt. Päivähän lähti käyntiin aamupalalla, joka oli hyvää niin kuin aina. Veneretkeä ootetaan innolla, niin kuin koko päivää.

Laiturilla odoteltiin venettä saapuvaksi ja kun vene lähti liikkeelle nii siit alko mahtava veneretki. Parasta oli auringon otto ja veneestä mereen hyppiminen. Oltiin yhestätoista neljään ja syötiin veneellä lounas joka oli ihan hyvää. Pysähyttiin kaks kertaa hyppimään meree. Aika kului nopeasti ja koht oltiin jo takaisin laiturilla. Sitten alkoikin valmistautuminen keikkaa varten. Keikka sujui pienistä kommelluksista huolimatta hyvin. Nähtiin myös muita festareille osallistuvia ryhmiä tanssimassa. Päästiin myös puoleksi tunniksi ostoksille kauppakeskukseen. Aika oli tiukka mutta siinäkin ajassa ehti tekemään hankintoja. Keikalta tultua aloimme valmistautua beach partyihin, jouduimme odottamaan hetkenne ennen kuin opas veisi meidät sinne. Opas saapui mutta opas ei osannut englantia. Matka oli todella pitkä! Opas veti kamalaa vauhtia eteenpäin ja melkein kaikki jäivät jälkeen. Vasta puolessa matkassa tajusimme että osa porukasta puuttu. Oli hieman pelottavaa kun emme tienneet missä osa porukasta on ja mihin opas meitä vie. Tunnelma oli hieman kireä mutta osa osasi pitää hauskaakin.

Osalle beach partyt olivat hieman pettymys, mutta toiset bailasivat täysillä. Luulimme että partyt olisivat rannalla mutta ne olivatkin vain rantakahvilassa. Bileiden jälkeen menimme bussilla hotellille ja jalat olivat kipeänä tanssimisesta ja kävelemisestä. Uni tuli nopeasti ja päivä oli päättynyt.

Iida, Birgitta, ja Ville

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti